Jännää kuinka villieläimetkin ovat hiukan erilaisia täällä. Esim. oravat, joita on tosiaan paljon joka puolella ja joita tuntuisi asustavan tässäkin talossa jossain laipion välissä rapinasta päätellen, ovat tyystin erivärisiä kuin Suomessa. Täällä ne kaikki näyttävät vanhoilta yksilöiltä, niin nuoret kuin vanhatkin, sillä ne kaikki ovat harmaita. Yliopistolla olen nähnyt jopa mustia oravia roskakorien kimpussa. Samoin ketut ovat harmaita, eikä suinkaan punertavan keltaisia. Siellä tuli vastaan muiden elukoiden lisäksi torakka, jollaista en ollutkaan toistaiseksi nähnyt missään. Tai ainakin luulen sen olevan torakka, eli sellainen syöpäläinen josta vanhat ihmiset puhuvat.

 1687031.jpg

Myös jäniksiä vierailee pihamaalla paljon, varsinkin kun sattuu jättämään jotain syömäkelpoista lojumaan ympäriinsä. Siinä onkin kissat aivan täpinöissään kun näkevät kaikenlaista liikkuvaa ikkunoissa. Eeva-kissan seuraan on eläinkantaamme liittynyt muutamia uusia "elukoita" nimittäin Aave-kissa, joka on täys-valkea sinisilmäinen hylkykissa Pennsylvaniasta ja jota kutsun organisatorisella nimellä "kissa numero 2" tai "cat B", sekä Malibu, "lintu" tai "birdy", löytölintu Virginiasta sekä Elukka-hamsteri. Mukavaa showta yrittää pitää nämä kaikki sisällä ja kaikki muut sisään tunkevat ulkona. Kaikki tulevat toimeen kuitenkin keskenään, eikä kukaan ainakaan yritä syödä toistaan kovin ilmiselvin aikein, kissat läpsivät käpälillään toisiaan, lintu haukkaa kissan nenästä ja hamsteri puraisee takaisin...

1687029.jpg