Paikallinen tavarantoimitus postimyynneistä kuriiripalvelut ja posti mukaan lukien, ovat mahdottoman tehokkaita tavarantoimituksissa. Satuin tilamaan taisteluplaneettaan muutamat tiivisteet sekä pari muuta vaihdettavaa pikkuosaa ja vaikka osien toimittaja oli ainakin nimellisesti sama, tulivat kaikki osaset kolmesta eri varastopaikasta. Näihin toimituksiin sai siis kolme seuranta koodia UPS:lle, joilla pystyi seuraamaan tilausten matkaa mantereen halki Internetissä. Esim. yksi tiivistesarja tuli Kaliforniasta asti, toinen Michiganista ja kolmas osa melkein liki New Jerseystä.

Kaikki saapuikin parin päivän päästä samana päivänä kolmena eri toimituksena UPS:n jakelu auton käytyä etuovella kolmesti. Edes noita ei UPS saanut niputettua yhteen. Entäs se pakkaustapa? Kaliforniasta tulikin enimmäkseen ilmaa eli tiivisteet sisältä laatikko oli kohtuu pitkä ja siten vaatinut suurehkon pakkauslaatikon sekä täytteeksi suuria ilmapusseja. Toinen tiivistesarja oli pienempi ja siten pieni kuljetuslaatikko oli ollut riittävä, muut nökköset mahtuivatkin sitten jo kohtuu kokoiseen laatikkoon. Mukavaa tietysti asiakkaalle, kun aikaa ei mene hukkaan toimitusten tiivistämiseen missään logistiikkaketjun vaiheessa, vaan ylin päämäärä on saada tavara nopeasti asiakkaalle.

1607720.jpg
1607721.jpg

Postilaatikkoonhan kertyy kaiken näköistä mainosroskaa yllinkyllin jatkuvasti, mutta erityisesti yksi kerjuukirje pisti silmään. Joku Oklahomalainen kirkko lähestyi kirjeellä, jossa sisällä oli paperille painettu rukousmatto sekä muutama asiaan kuuluva lehtinen. Pää-asialinen sanoma oli tietysti, että kun lahjoitat meille rahaa niin sinulla tulee menemään hyvin. Mukana mm. lomake, jolla voi valita mitä haluaisi saada rukouksen voimalla itselleen; terveyttä, uuden auton, paremman työn, rahaa $____ (kyllä, voit viivalle kirjoittaa haluamasi summan). Täyttämällä lomakkeen, käyttämällä rukousmattoa sekä tietysti lahjoittamalla rahaa kirkolle tilauksesi täytetään?! Toimisikohan tuo, jos ei lahjoittaisi mitään, mutta ilmoittaisi haluavansa vaikka muutaman miljoonan. Lotto-arvontaankihan osallistuminen kyllä maksaa jotain.

1607719.jpg

Yksi erityisen mukava palvelu muoto paikallisella postilla on. Nimittäin lähtevän postin voi jättää omaan postilaatikkoon, josta postimies poimii sen mukaansa. Laatikoissa on elokuvien ja Aku Ankka-lehden tapaan ylös nostettava lippu merkiksi postimiehelle, jotta aukaisisi sen laatikon vaikka hänellä ei olisi mitään siihen laatikkoon jaettavaa. Lisäksi posti jaetaan arkipäivien lisäksi myös lauantaisin.

Muutamat muutkin palvelut toimivat hiukan paremmin ainakin omasta mielestäni kuin Suomessa. Esim. parturit, joihin ei tarvitse varata aikaa. Onhan niitäkin jo nykyisin Suomessa, mutta en ole ainakaan nähnyt semmoisia, jotka olisi suunnattu selväsi "äijille" eli sieltä löytyy riittävästi tukanlyhennys-kapasiteettia ajan säästämiseksi sekä suuret televisiot, jota voi katsella tukan lyhentyessä. Kapasiteetissa ja läpimenoajassa löytyykin, sillä yleensä noissa on noin kymmenen miehitettyä tuolia jotka toimivat täydellä teholla ilta yhdeksään asti joka päivä. Hiuksistaan pääsee siis eroon minimaalisella odottelulla televisiota katsellen ilman, että tarvitsee kuunnella jonkun naisparturin elämää suurempia viisauksia mistään aiheesta. Kaiken lisäksi normaali parturointi maksoi viimeksi $15 eli n. 10 EUR, joka tavallisesti on maksanut Suomessa 20-25 EUR. Palvelut joita pyöritetään matalapalkkaisilla henkilöillä ovat siis ainakin kuluttajan kannalta hyviä, muihin puoliin en ota kantaa.