Ei varmaan muuten olisi tullut lähdettyä äänestämään kunnallisvaaleissa, mutta äänestäminen tällä kertaa oli varmasti erilainen kokemus kuin tavallisesti ja mahdollisti vierailun Suomen suurlähetystöön Washington DC:ssä Massachusetts Avenuella. Muuten toimitus vastasi Suomalaista ennakkoäänestystä, numero lappuun, lappu kuoreen ja saatekirjeen kanssa toiseen kuoreen, joka lähetetään kotipaikkakunnan vaalilautakunnalle.Valtava menestys tuo tilaisuus ei liene ole ollut sillä olin kuulemma ensimmäinen ulkopuolinen äänestäjä koko päivänä hiukan ennen sulkemisaikaa eli lienee lähetystön henkilökunta ollut ainoita osallistujia ensimmäisenä päivänä.

Washington on siitä ärsyttävä paikka, että se on niin lähellä mutta toisaalta niin kaukana kun ajattelee matkustamiseen menevää aikaa. Varmasti keskiyöllä sinne pääsee meiltäkin alle puoleen tuntiin autolla ajamalla, mutta ruuhka aikana menee helposti tunti tai toinenkin. Eli tähänkin reissuun tuhraantui aikaa melkein kolme tuntia vaikka pois lähtiessä pahin ruuhka oli jo ohi.

1988400.jpg

Lauralle saapui postissa myöskin ennakkoäänestysmateriaalia vaalilipun kera. Vaalilippu onkin tyystin erilainen kuin kotoinen lappu ympyröineen. Presidentin lisäksi sillä voi antaa myös äänen monissa osavaltiota ja piirikuntaa koskevissa asioissa. Siinä missä Suomessa täytyy luottaa oman kansanedustajan tai kunnanvaltuutetun mielipiteisiin ja osaamiseen, voi tällä USA:laisella vaalilipulla suoraan vaikuttaa paikallisen virkamiehen uran jatkoon tai paikalliseen lainsäädäntöön. Yksityiskohtina mainittakoon, että siellä on mm. kysymys koskien sitä haluaako äänestäjä koululautakunnan johtajan tai piirituomarin jatkavan tehtävässään tai täytyisikö osavaltiossa sallia uhkapelit eräänä koulujen lisärahoituksen muotona. Tämä lienee sitä suoraa demokratiaa, jota Suomessa ei ainakaan tässä muodossa ole. Johtaisiko se sitten populismiin tai aivan "vääriin lopputuloksiin" vai ei, mutta pitäisi ainakin eräät varpaillaan. Huomatkaa muuten, että presidentti ehdokkaita on enemmän kuin ne kaksi, joista eniten puhutaan ja onpa siellä myös tilaa kirjoittaa niiden perinteisten ehdokkaiden nimet; Joulupukki, Teräsmies, Batman jne. Hmm..olisikohan minunkin mahdollista saada edes yksi ääni Yhdysvaltain presidentin vaaleissa :D (Klikkaa vaalilipun kuvaa, jolloin se aukeaa uuteen ikkunaan suurempana)

PhotobucketPhotobucket